Seuraavana viikonloppuna tapahtuisi May Ben viimeinen siirto-osuus kotisatamaansa Helsinkiin. Vaimo urheasti lupasi lähteä kaverikseni. Henkilökohtaisesti tämä oli minulle suurin luottamuksenosoitus sitten kirkon alttarilla tapahtuneen "tahdon" ilmaisun. Viikolla kävin ostamassa uuden laturin ja tein koneelle muitakin huoltotöitä.
Koitti lauantaiaamu. Tavarat autoon ja nokka kohti Tammisaarta.
Kello oli aamulla 5 kun Mayben diesel hyrähti käymään, irrotin veneen ja matka alkoi. Poijukin oli jo näköjään oppinut läksynsä eikä kiusannut meitä. Sää oli aurinkoinen ja ihanteellinen n. 15 tunnin matkaa varten.
Olimme ajaneet n. 1.5 tuntia, kun tuttu kilkutus alkoi muuttumaan ääneltään erilaiseksi. Aikaisemman yhden sepän takomisen ääni muuttui sellaiseksi kuin tusina seppiä olisi takonut eri tahtiin alasinta. En ehtinyt edes vaihdevivulle kun moottorin kierrokset alkoivat putoamaan, sitten valtava paukahdus ja olimme purjeveneessä ilman purjeita tuulen armoilla. Vaihteisto sanoi nimittäin työsopimuksensa irti. Kosketin laatikkoa kädelläni ja poltin heti sormeni. Siinä oli siis syy savuun, joka oli vaivannut Raumalta asti.
Ei auttanut itku, ei potkiminen, ei mököttäminen eikä edes vaimon haukkuminen. Olimme kertakaikkiaan tuuliajolla, onneksi tosin kapeassa salmessa ja lähin saari oli muutaman kymmenen metrin päässä. Tuuli painoi meitä saarta kohti ja annoin tuulen tehdä työtään. Vene karahti rantakivikkoon ja sidoin veneen kiinni puuhun.
Tein tilanneanalyysin: Vaihdelaatikko sökö, vene ei siis omin avuin liiku mihinkään tai ei ainakaan hallittuun suuntaan. Soittaisinko lähtösatamaan ja pyytäisin hinausapua vai odotanko jotakin ohimenevää venettä hinaamaan. Entäs se, että tavarat ja vaimo rantaan. Vene ajoväylän ulkopuolelle ja pohjatappi irti. Tämä tuntui siinä vaiheessa täysin järkevältä vaihtoehdolta paitsi, ettei venettä pystynyt liikuttamaan ja toimisiko pohjatappikaan.
Miksi taas tällainen epäonni ? Okei, veneily on haasteita täynnä. May Bessä oli autosta otettu 4-vaihteinen laatikko ja sillä yleensä ajettiin 3-vaihteella paitsi peruutettaessa oli normaali auton pakki. Toimisikohan pakki? Testasin; Kytkin pohjaan, vaihde pakille ja kytkin varovasti ylös-HIRVEÄ RÄÄKÄISY-kuin olisin astunut 100 kissanhännän päälle yhtäaikaa. Testasin myös muut vaihteet samalla tuloksella paitsi 4-vaihde. Se nimittäin sai potkurin pyörimään, kunhan ei päästänyt kytkintä kokonaan ylös. Siinä oli pelastus.
Nokan käänsin kepin kanssa kohti lähtösatamaa, vaimo ruoriin ja itse olin ylivaihdemestarina. Liirasin kytkimellä ja pääsimme etenemään n. puolella vauhdilla. Matkalla meidät pysäytti vene, jonka kippari kertoi heidän olleen yöllä karilla ja nyt he etsivät reittiä Inkooseen. Voi, voi ajattelin minä. Katsoin kartasta ja kerroin, että tuohon suuntaan 7 km (minä kun en merimaileja vieläkään osaa käyttää) ja sitten kohti itää. Kiittivät ja käänsivät veneensä kohti opastamaani suuntaa. Jäin toki ihmettelemään kun eivät kysyneet missä ovat kartalla. Se kun on ainoa turvallinen tapa liikkua merellä. No toisaalta siinä oli myös selitys karille ajoon. Olisikohan meidänkin sankarillisempaa kertoa lapsille, että ajoimme karille ja vene hajosi. Tai että valaskala hyppäsi eteen ja jouduin lyömään täydestä vauhdista pakin päälle. Tai Silja Symphony jäi alle ja savupiippu moksautti vaihdelaatikkoon. No ehkä silti ei.
Kolmen tunnin ajon jälkeen saavuimme takaisin lähtösatamaan kytkinjalka ihan turtana. En uskaltanut vaimolle viisastella, että nyt kun olisi ollut purjevene niin tuskin olisi ollut tällaista murhetta. No May Behän ei ollut kallellaan, joka oli kai tärkein ominaisuus Tarjalle.
Kamat autoon. Kävin kertomassa sataman omistajalle tilanteen ja hän kertoi, että voimme jättää veneen sinne. Sitten kotiin hiljaisuuden vallitessa.
Mietin kotona miten saan laatikon irrotettua. Se kun oli veneen syvimmässä kohdassa pilssissä. Minä saisin sen irti veneen ulkopuolelta moottorisahan kanssa mutta kuka paikkaisi sitten veneen. Soitin Öhmanin Jussille, joka lupasi tulla apuun.
Kävimme irrottamassa laatikon. Voin sanoa, että minun tehtävänäni oli oikeastaan ojennella työkaluja ja Jussi kangotteli laatikon irti parissa tunnissa.
Maanantaina alkoi hillitön vaihdelaatikon metsästys läheisistä autohajottamoista. Perkinsejä oli kuulemma käytetty melkein minkälaisessa kulkupelissä tahansa. Mopot olivat kai ainoat, joista niitä ei löytynyt. Transit ei, Volga ei (luojan kiitos), Trader ei, Valmet ei, leikkuupuimuri ei. Johan on vaikeaa.
Ei syntynyt tulosta ja olin edelleen ilman laatikkoa. Soitin Manelle Lapualle ja kerroin tilanteen. Lapualla kun löytyi vieläkin Transit-miehiä. Ei mennyt kuin pari tuntia ja hän oli 70-luvun Bedfordin vieressä. Tuntomerkit täsmäsivät täydellisesti ja oli 250 mk:lla uuden laatikon omistaja.
Kävimme viikolla asentamassa laatikon ja testauksessa May Be osoittautui ykkösluokan huvipurreksi. Ei kilkatusta, ei muutakaan melua, ei savua, ei polttoöljyn hajua jne. VAUTSI.
SEURAAVA YRITYS
Aurinko posotti täydellä terällä ja tuntuipa melkein kuin olisimme olleet love boatissa. Istuimme kattoluukun reunalla ja otimme aurinkoa nauttien jatkuvasti vaihtuvasta maisemasta. Tosin huonona puolena siinä on se, että aurinko kun posotti etelästä ja me ajoimme itään, niin oikea puoli kehosta ruskettuikin oikein mukavasti vasemman puolen kustannuksella. Muiden veneilijöiden vuoksi en kehdannut ajaa selkä menosuuntaan. Asettelin matkan aikana myös kokolattiamattovuorauksen veneen sisustaan. Tämä lisäsi luxus-risteilyn tuntua entisestään.
Pysähdyimme Inkoon tietämillä tankkaamassa ja samalla kävimme juomassa siiderit. May Ben vanhahko olemus erottui muiden veneiden joukosta selvästi. No moni kakku päältä kaunis. May Be tosin ei ollut edes päältä.
Matka Hesaan sujui onnellisten hetkien merkeissä ja vaimo totteli kapteenin jokaista käskyä minkä muistan varmasti loppu ikäni. Illansuussa saimme pääkaupungin näkyviin ja rantauduimme venepaikallemme nro 15. Kaisaniemenrannassa. Siskon perhe oli Linnanmäellä ja tulivat hakemaan meitä. Otimme kalleimmat aarteet veneestä mukaan ja lukitsimme sen. Saisipa May Be olla viikon kesälomalla, kunnes taas ensi viikonloppuna olisi työviikonloppu veneellä meinaan.
TURVALLISESTI KOTISATAMASSA
Kansiluukun avattuani silmäni havahtuivat lattialla lilluvaan vesimassaan. Mitä ihmettä; Onko pilssipumppu lakannut pumppaamasta? Laskeuduin veneen uumeniin ja pyysin muuta perhettä odottamaan rannalla. Tavaratkin näyttivät olevan hujan hajan sisustassa. Joku perhanan kaahari muskeliveneellään on tietenkin aiheuttanut aaltoja ja tavarat menneet siitä syystä sekaisin. Olin tässä uskossa minuutin kunnes tajusin, etteivät kalastustarvikkeet lentele pitkin veneen sisätiloja suljetusta laukusta. Tarkistin takaluukun ja BINGO. Sulkulukot olivat tipotiessään ja kannessa selvät murtautumisen jäljet. Jippii meillä onkin näemmä kimppavene; kyytiläiset vain kateissa.
Tutkiskelun jälkeen ilmenivät seuraavat katoamiset: Puukkosatsi, merikartta, MB-lippis, iso venekompanssi ja käsikompanssi ym. ym. Kaikki säilykelihat oli syöty. Ainoastaan pari purkkia hernesoppaa eivät olleet kelvanneet nirsoille varkaillemme. No okei sehän oli selvä vaihtokauppa. Kemiallinen WC oli nimittäin aivan täynnä tavaraa, jota en sen tarkemmin halunnut tutkia. Siellä oli siis asuttu ilmeisesti koko viikko. Onneksi puukkosatsi ei tullut rintakehääni vastaan luukkua avatessani, ajattelin positiivisesti.
Pahempi juttu oli veneen sähköt. Ne olivat täysin kateissa pilssipumppua myöten. Tällä vauhdilla vene uppoaisi muutamassa päivässä. Irrotin autosta akun ja sijoitin sen veneeseen. Työkalujen puutteen takia onnistuin kytkemään sen vain käynnistyskaapelien avulla veneen toiseen akkuun (toisen olin laittanut autoon jotta pääsisimme kotiin). Irrottelemalla ja repimällä onnistuin tunnin kuluessa saamaan pilssipumpun toimintaan. Se rauhoitti kummasti sydämen sykettä. Veneen lattialla oli sähkökytkentäsyherö a la Jarmo.
Harmitti tosi vietävästi. Soitin poliisille ja kysyin toimenpideohjeita. Kertoivat, että voin tehdä rikosilmoituksen Karkkilaan. Illalla yritin turhaan keskustella Vihdin poliisin puhelinvastaajan kanssa.
SUNNUNTAIN APUVOIMAT
Lähdimme Tuukan ja Jutan kanssa heti sunnuntaina tarkistamaan tilannetta. Matkalla mietin sähköjen outoa katoamista. Olivatko varkaat osanneet tehdä jonkun jekun vaiko vain yrittäneet käynnistellä venettä. Miten saisin ne kuntoon. Jos se ei onnistu tänään, niin kuka sen voisi tehdä ja missä. Helppoja kysymyksiä mutta vaikeita vastauksia. Vähän niinkuin välillä töissäkin.
Käännän auton pitkältä sillalta Kaisaniemenrantaan JUMANTSUKA, paloauto vilkut päällä ja sukeltajat paikalla. Nyt tänne on vielä joku hukkunut, säikähdän. Tuijotan sekunnin verran sukeltajia kunnes tajuan, etteivät ne olleet vesisukeltajia vaan savusukeltajia.
Katsahdan May Been. Siinä se seisoo laiturissa omalla paikallaan. Luukut tosin auki ja ikkunat sulaneet kuumuudesta kiharalle. Savu nousi vielä veneen uumenista. Taas elämä kiitää melkein filminauhana. Ei voi olla totta. Tämä koko väen paljous ja palokunta ovat olleet sammuttamassa venettämme.
Adrenaliinin eritys lisääntyy. Hyppään ulos ja menen sammutustoimintaa johtavan kaverin luokse. Ilmeeni oli kai sen näköinen, että kaveri kysyi heti "oletko veneen omistaja".
Hän kertoi, että olivat saaneet hälytyksen n. 30 min sitten ja paikalle saapuessaan veneen luukkujen rakosista oli tuprunnut paksu savu. Vain savusukeltaja pystyi menemään sisätiloihin paloa sammuttamaan. Raportissaan savusukeltaja oli kertonut, että veneen lattialla oli akku ja valtava kaapelihässäkkä. Olettivat myös palon syyksi samaisen kytkennän.
Kerroin murrosta ja pilssipumpusta. Huomasin samalla, että May Be edelleen pumppasi pilssistä vettä. Ainakin tuo toimii, tuumailin epätoivoisena rannalla. Palopäällikkö kertoi, että poliisi etsii parhaillaan veneen omistajaa ja pyysi minua soittamaan virkavallalle.
Palokunta lähti ja jäin lasten kanssa paikalle. Pitäisikö lapsille löytää kriisiapua? No enemmänhän nuo näyttivät uteliailta kuin kauhistuneilta. Ehkäpä isä tarvitsee.
Hyppään veneen kannelle ja katson sisätiloihin. KAIKKI ON MÄN ! Vaikka vene näyttikin ulkoapäin suhteellisen ehjältä, olivat sisätilat täysin tuhoutuneet Moottorin johdot ja alumiiniosat poissa. Kuskin penkistä enää runko jäljellä. May ben hyväksi ei ollut mitään tehtävissä.
Venepoliisit ajavat ohi ja vinkkaan heidät luokseni. Kerron tilanteen ja pyydän ottamaan yhteyttä johonkin, jotta veneen onnellinen omistaja on löytynyt. He tekevät työtä käskettyä. Minun pitää vain käydä tekemässä ilmoitus lähimmälle poliisiasemalle. Soitan veljelleni, joka noutaa lapset ja taivastelee venetuuriani. Itse lähden talsimaan kohti poliisiasemaa.
JÄLKIMAININKEJA
Seuraavalla viikolla vakuutustarkastaja soitti ja kertoi, että lasikuidutetulla puuveneellä on omat vakuutusehtonsa. Se pitää tarkastaa ennen vakuutuksen ottamista. Vahingon jälkeen sain jopa kirjallista materiaalia siitä. Hieno homma; Kukaan ei kerro asiasta kun otat vakuutusta. Ei ainakaan oma yhtiöni.
Tarkastajan mukaan korvaussumma tulisi olemaan toinen kuin mistä veneen olin vakuuttanut mutta ei tietenkään isompi. Hän kertoi, että tarkempi arvo selviää kun vene nostetaan ylös. "liekö siinä edes potkuria" oli kommentti. Niinpä niin, olisin siis voinut hinata veneen Kaisaniemenrantaan ja sitten polttaa sen. Tuntuisi ihan luontevalta vakuutuspetokselta, jos sellaista harrastaisi.
Myös rikospoliisi soitti. Hän kertoi, että Suomessa on n. 5 miljoonaa epäiltyä ja minä itse heidän joukossaan. Sattumia oli kuulemma niin paljon, ettei tuntunut enää luontevalta. Miten satuin juuri paikalle kun vene oli palanut?
Suomeksi tämä tarkoitti, että oliko minulla alibia. Kerroin olleeni lasten kanssa liikkeellä ja ajoin paikalle suoraan Karkkilasta. Veneen on täytynyt syttyä ollessani matkalla. Todistajina minulla valitettavasti ei ole kuin lapseni ellei joku karkkilalainen ole sattunut näkemään kun olen lähtenyt liikkeelle. Tämä tuntui riittävän sillä kertaa. Hän lupasi palata asiaan.
Vakuutusyhtiö hoiti veneen nosturiauton kanssa keskusvarastolle, josta kävin noutamassa veneessä olleet henkilökohtaiset tavarat. Tähän luonnollisesti kysyin luvan.
Vakuutustarkastaja soitti ja kertoi, että May Be olisi päätynyt uivaan venenäyttelyyn, mikäli meillä olisi jo korvauksista lopullinen sopimus. Sitä ei olisi myyty siellä, vaan sitä olisi käytetty palokunnan sammutusnäytöksessä kohteena. Voi poloista venettä.
Rikospoliisi soitti ja kertoi, että veneestä otettujen näytteiden laboratoriotutkimukset olivat valmistuneet. Tulosten mukaan veneen sisäosat oli valeltu bensiinillä ja sen jälkeen sytytetty. Että sillai. Kerroin, että vene oli diesel-käyttöinen, eikä siellä oltu säilytetty bensiiniä. Joku oli siis nähnyt niin paljon vaivaa saadakseen veneen tuhottua. MIKSI ? Haluttiinko sillä toimenpiteellä tuhota jonkun toisen rikoksen jäljet veneestä. Kuka tietää. Tuntuu kyllä maalaisesta hullulta, että vene voidaan polttaa Pitkänsillan kupeessa klo 12.00 kauniina kesäisenä päivänä.
Huumorintajuinen kaverini arveli, että koska hovimestaria ei tässä jutussa ole, niin syyllinen täytyy olla veljeni, jolla on pienempi vene ja kateuksissaan on polttanut. Toisaalta toisella veljelläni ei ole venettä ollenkaan, niin voisiko se sittenkin olla hän. No vähensin molemmat veljeni oikeasti siitä 5 miljoonan epäillyn joukosta.
LOPUKSI
Tämän kertomuksen jokainen tapahtuma on totta.
Veneenomistajana sain olla päivää vaille kuukausi ja tapahtumia oli todella runsaasti. Enemmän minulle on tapahtunut näin lyhyessä ajassa ainoastaan silloin kun vaimon hommasin. Se onkin sitten toinen juttu, mutta en julkaise sitä lehden palstoilla.
Veneily on ihanaa ! Veneily on haasteita täynnä ! Veneilyterveisin Jarmo
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti