Sen verran on kertynyt käyttökokemuksia sosiaalisen median käyttämisestä työyhteisöissä, että sitä voi hieman purkaa näin julkisestikin.
Kun suomalainen kirjoittaa sosiaaliseen mediaan, niin hän joutuu antamaan samalla palan omasta salatusta ajatusmaailmastaan työyhteisön käyttöön. Tämä on se varsinainen ongelma. Miksi minun pitäisi julkaista mitään? Eikö riitä, että luen sitä? Tästä kertoo myös se, että usean tehtaan muodostamassa toimitusketjussa Jobberissa esiintynyt asia on myös puheenaiheena kahvipöytäkeskusteluissa, mutta välttämättä asiaa ei kommentoida samassa foorumissa, kuin mistä siitä on luettu.
Mikä tämän asian muuttaa? ”Matkustaja näki lentokoneen pyörän irtoavan, ei kertonut miehistölle”. Näin otsikoi Iltasanomat parisen viikkoa sitten. Mitenkäs tässä vastuu menee, eli kenen kuuluu kertoa kenelle ja mitä? Löytyy meistä varmasti tuollaisiakin matkustajia, mutta suurempi osa meistä tajuaa, että kohta on ”oma lehmä ojassa”. Etenkin laskeutumisvaiheessa, jossa se pyörä on tuiki tärkeä maallikonkin mielestä. Jos en toimi ja kerro tietojani, niin huonosti käy. Jos kerron, niin minulla on paremmat mahdollisuudet selvitä.
Busineksessa tuo kaikki toimii aivan samoin. Jos emme auta toisiamme toimimaan paremmin, niin todennäköisesti meitä odottaa huonompi tulevaisuus. Todennäköisyyksillä tässä pelataan, aivan kuten pokeripelissä. Tämän ymmärtäminen on se probleema. Eräässäkin yrityksessä yritin perustella muutoksen tärkeyttä sillä, että yritys jakoi palkkoina vuodessa 10.000.000 € ja sillä satsauksella omistaja sai 150.000 €:n tuloksen. Eli kummalle toiminta on tärkeämpää; Omistajalle vai henkilöstölle?
Todellisuudessa tuo lentokone-esimerkki oli n. 1 tunnin ajan Iltasanomien sivuilla. Sitten se muuttui sellaiseksi, että matkustaja olikin kertonut havaintonsa miehistölle. Ja onnistuivat laskeutumaan turvallisesti kentälle. Alkuperäinen otsikko oli päässyt jopa kansainvälisten tietotoimistojen seulasta läpi.
Kokemuksista voisi mainita sen verran, anteeksi vain asiantuntijat, että ehkä somen käyttöönoton vaikeutta on hieman liioiteltu asiantuntijafoorumeissa. Lopultahan kysymyksessä on vähän niin kuin puhelimen tai sähköpostin käyttöönotto tai palaveriin osallistuminen. Ei niihinkään koskaan tarvinnut koulutusta (paitsi toki peruskoulutus). ”Osaaminen syntyy yrittämisen halusta” kertoi aikoinaan vanha K-kaupan mainos. Jos koetaan hyödylliseksi, niin käytetään.
Jobberin eduksi voisi mainita sen, että se on kehitetty sellaiseksi, että sen pystyvät omaksumaan myös ne suuret ikäluokat, joita työpaikat ovat pullollaan. Heidän osaamisensahan ja kokemukset meidän pitää pystyä hyödyntämään. Ja samalla kun nämä suuret ikäluokat eläköityvät, niin heillä pitäisi olla valmiudet hyödyntää sosiaalisia medioita ja nettiä myös eläkkeellä ollessaan. Maailma toimii 10 vuoden kuluttua vielä enemmän netin kautta ja jos emme osaa hyödyntää sitä, niin yhteiskunta ei myöskään osaa meitä enää palvella tasapuolisesti. Tästä on odotettavissa vakava ongelma… Poliitikot herätkää!
