Tuttu lause työelämässä. Jälkibesserwisserin tunnuslause. Jokin kun menee pieleen, niin sitten jarrumiehet kiljuvat riemusta.
Yleensä tällaisia tilanteita syntyy, kun joukossa on joku rohkea päätöksentekijä. Hän tekee hurjan määrän päätöksiä siinä ajassa, kun toiset vielä miettivät, että mistähän pitäisi päättää. Yleensä tämän rohkean päätöksentekijän päätöksistä suuri osa onnistuu ja pienempi osa epäonnistuu. Summana saadaan positiivinen saldo.
Valitettavasti vain nämä epäonnistumiset nousevat otsikoihin ja alkaa tämän päätöksentekijän lahtaaminen. ”Kaveri teki 10.000€:n virhepäätöksen”, eikä kukaan puhu siitä, että samassa ajassa tuli positiivista saldoa 50.000€ muilla päätöksillä.
Perinteisissä funktionaalisissa organisaatioissa tämä on hyvin tuttua. Siksi juuri niissä ei saadakaan juuri mitään muutoksia kovin tehokkaasti aikaiseksi. Prosessiorganisaatio taas oppii pitämään mölyt mahassaan ja korjaamaan virhepäätökset. Se toimii kun kerta jengi uskaltaa.
Luin joskus aikoinaan lehdestä, että Kempin toimitusjohtaja kertoi ehtivänsä aamulla tekemään jo 5 väärääkin päätöstä, kun toiset vielä miettivät ensimmäistä päätöstä. Kuulostaa toimivalta systeemiltä… Kuinka paljon päätöksiä tehdään paikassa, jossa kaikki pitää osua 100 % oikein?
Haluaisinko istua lentokoneessa, jonka kapteeni on juuri lukenut blogikirjoitukseni? En, jos hän jätti jutun lukemisen tähän kohtaan.
Pitää muistaa aina myös riskit. Jos kysymyksessä on ihmishenget tai muu turvallisuus, niin pitää aina valita riskittömämpi vaihtoehto. Aivan kuten omia jälkeläisiäni olen opettanut: ”Jos mietit, että uskallanko ohittaa tuon edellä menevän auton ja olet epävarma, niin valitse jonossa pysyminen.”
Mutta jos kysymyksessä on vaikkapa raha, niin täytyy uskaltaa.
Eli tämän päivän työelämä tarvitsee vain rohkeutta , rohkeutta ja rohkeutta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti